Kuka kaipaisi minua – Yksinäisyys ikääntyessä ja arjen haasteet

Onnekas

Tämä yksinäisyyden ja individualismin kyllästämä aika on saanut minut vuosien varrella miettimään, kuinka minun kävisi, jos menehtyisin äkillisesti. Kuka olisi ensimmäinen, joka havahtuisi siihen, etten ole saapunut sovittuun paikkaan sovittuna aikana. Omalla kohdallani olisi todennäköisesti kyse vain tunneista, kunnes joku alkaisi minua kaivata. Voin siis pitää itseäni onnekkaana.

Voin pitää itseäni onnekkaana, sillä minulla on lähestulkoon vuorokauden ympäri seuraa – joku, jolle olemassaolollani on merkitystä. Työnantajalle on merkitystä sillä, hoidanko työpaikalla oman tonttini, puolisolle olen tärkeässä roolissa jakamassa arjen vastuut ja lapsilleni olen vielä tässä vaiheessa lähes korvaamaton. Hyötynäkökulman lisäksi edellä mainituissa suhteissa koen myös tunnetason kohtaamisia.

Olen aina ollut ”people person”. Ihmispaljous ja uudet tuttavuudet ovat saaneet akkuni latautumaan ja herättäneet minut eloon. Vasta viime vuosina olen oppinut nauttimaan yksinolosta. Ruuhkavuosien keskellä yksin oleminen on harvinaista herkkua. Entäpä silloin, kun yksin jääminen ei ole oma valinta?

Yksinäisyys eri elämänvaiheissa

Yksinäisyyttä esiintyy monessa eri muodossa. Muistan nuorena tunteneeni valtavaa yksinäisyyttä, sillä en kokenut kuuluvani joukkoon enkä osannut luoda kestäviä ystävyyssuhteita. Pitkään parisuhteeseen on mahtunut myös ajanjaksoja, kun yhteistä säveltä ei ole tuntunut löytyvän ja olen kokenut olevani yksin, vaikka saman katon alla on asunut toinen ihminen. Suomessa yksinäisyyden kokemus onkin yleisintä nuorten ja nuorten aikuisten keskuudessa (Yksinäisyysbarometri 2023, Suomen Punainen risti). Kuitenkin kyseisissä ikäryhmissä suuri osa uskoi löytävänsä seuraa, jos sitä kaipasi.

Minun on vaikea kuvitella miltä elämä tuntuisi, jos lähipiiriini ei kuuluisi yksinkertaisesti ketään tai kontaktit olisivat hyvin vähäisiä. Elämää, jossa viikkoni ainoat sosiaaliset kohtaamiset olisivat kiireinen kaupan kassa ja samaan hissiin sattunut naapuri, joka välttelee katsekontaktia. Yksinäisyysbarometristä käy ilmi, että 65–84-vuotiaiden ikäryhmässä oli paljon niitä, jotka kokivat, etteivät välttämättä saisi seuraa, vaikka sitä kaipaisivatkin. Helppokäyttöisestäkään senioripuhelimesta ei ole iloa, jos yhteystiedot loistavat poissaolollaan.

Toisilla matkaa on taittunut jo pidemmän aikaa ilman vierellä kulkijaa, osalle yksinäisyys koittaa yllättäen. Kun elämän iltarusko siintää horisontissa, on varmasti ahdistavaa ajatella viettävänsä viimeiset vuodet ilma mahdollisuutta jakaa matkan varrella kertyneitä kokemuksia ja jokapäiväisen arjen havaintoja toisen ihmisen kanssa.

Kirjoittanut: Pauliina Kukkonen, sote-alan ammattilainen, koulutettu kokemusasiantuntija ja perheenäiti.

Pauliinan elämänmakuisia julkaisuja pääset seuraamaan somessa @suupuhtaaksi.

Apua yksinäisyyteen

Yksinäisyys voi joskus tuntua ylivoimaiselta, mutta siihen on olemassa ratkaisuja. Yhdessä olemme kuitenkin vahvempia. Me Yhdessä Groupilla haluamme olla tukemassa sinua tai läheistäsi arjen haasteissa. Tarjoamme yksilölliset ystävä- ja kotipalvelut, jotka voivat tuoda seuraa ja apua juuri silloin, kun sitä tarvitaan. Jos kaipaat apua yksinäisyyden torjumiseksi tai tukea arjen askareisiin, ota rohkeasti yhteyttä. Löydetään yhdessä parhaat ratkaisut.

Edellinen
Edellinen

Saanko olla olemassa – yksinäinen vanhuus